Aina tulee uusi päivä

Mieheni sai kesäkuussa 2017 diagnoosin keuhkosyöpä, johon hänen kohdallaan osittain vaikutti pitkään jatkunut tupakointi. Mieheni oli juuri täyttänyt 65 vuotta, jolloin olisi alkanut virallinen eläkeikä. Onneksi meillä oli ollut mahdollisuus jäädä aiemmin eläkkeelle ja sitäkin ennen osa-aikaeläkkeelle. Yhteistä elämää oli takana lähes 45 vuotta.

Hoidot tulivat osaksi elämää

Diagnoosi oli kauhea järkytys meille kaikille ystäviä myöten. Heti syksyllä alkoivat sitten ensimmäiset hoidot Syöpäklinikalla. Ensin sytostaatti ja sitten sädehoito. Hoidot sujuivat melko hyvin ja aloimme tottua aikataulun mukaiseen elämään, johon kuuluivat verikokeet, keuhkoröntgenit, tietokonekuvaukset, lääkärinvastaantotot sekä hoidot. Paljon muistettavaa. Minä puolisona liityin heti syksyllä Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksen järjestämään syöpään sairastuneiden omaisten ryhmään, jossa me kahdeksan henkilöä kokoonnuimme viisi kertaa. Ohjaajina olivat neuvontasairaanhoitaja ja sairaalapappi. Keskustelut olivat uskomattoman avoimia ja saimme tukea toisistamme. Tämä ryhmä alensi kynnystä ottaa jatkossakin yhteyttä neuvontasairaanhoitajaan ja sairaalapappiin. Näistä kontakteista on ollut uskomaton apu tällä kolmen vuoden matkalla.

Hoidot tehosivat hyvin ja seuraavan vuoden alussa syöpä oli hävinnyt keuhkoista. Nyt elämä näytti taas valoisalta ja voitiin suunnitella kaikenlaista. Loppuvuodesta mieheni alkoi saada käsittämätöntä pään ja niskan särkyä, jota tutkittiin kovasti. Lopulta löytyi syy. Solisluun kuoppaan oli tullut solukertymä, joka painoi hermoja. Silloin alkoi uudet hoidot, jotka jatkuivat myöhemmin immunologisina hoitoina. Heti alusta oli tiedossa, että näillä hoidoilla voi olla erilaisia negatiivisia vaikutuksia kuten keuhkotulehdus ja jatkuva ripuli. Nämä sitten iskivätkin ja kuuden hoitokerran jälkeen tehtiin päätös lopettaa hoidot tällä erää, koska niistä oli enemmän negatiivista kuin positiivista vaikutusta.

Vierellä sairaalassa loppuvaiheessa

Maaliskuussa 2020 alkoivat hengitysvaikeudet ja kevään aikana tuli sairaalavuorokausia Meilahden sairaalassa yhteensä 25 vuorokautta. Viimeisellä kerralla selvisi, että syöpähoitoja ei enää tehdä vaan hoidetaan ainoastaan oireita. Tämä tarkoitti sitä, että siirryimme Kotisairaalaan hoitoon. Palvelu oli erittäin ystävällistä sen lyhyen jakson aikana, jonka ehdimme olla Kotisairaalan piirissä. Sitten miehelleni tuli kaikenlaisia oireita ja 31.5. käynnillä sairaanhoitaja totesi, että nyt on syytä tilata ambulanssi ja mennä Suursuon sairaalaan. Oli epäilys, että kädessä on ruusutulehdus, joka vaatii pikaisesti antibioottihoidon. Tarkoitus oli, että hänet kuntoutetaan sairaalassa sellaiseen kuntoon, että pärjäämme kotona.

Näitä sairaalajaksoja varjosti koko ajan koronavirus ja miehelleni tehtiin kevään aikana viisi eri kertaa koronatesti ja aina oli aluksi eristyshuone. Ei ollut koronaa millään kerralla, mutta sairaaloissa ei saanut vierailla, joten yhteydenpito oli puhelimella ja viestien muodossa. Saimme toimittaa vahtimestarin tai hoitajan kautta lukemista ja herkkuja, joista oli iloa. Suursuon sairaalassa miehelläni oli koko ajan oma huone ja olimme monta kertaa päivässä puhelimella yhteydessä ja tarkoitus oli, että hän tulee kotiin maanantaina 15.6. Edellisenä päivänä hoitaja kuitenkin soitti iltapäivällä, että hän ei saa miestäni hereille. Lähdimme heti sairaalaan. Tilanne jatkui samanlaisena mutta onneksi saimme olla sen kahden vuorokauden ajan lähes koko ajan mieheni vieressä. Loppu oli rauhallinen ja kaikki kivut olivat poissa.

Kuluneen vuoden aikana on herännyt monenlaisia muistoja ja ajatuksia. Ikävä on kova mutta oli armollista, ettei mieheni joutunut kärsimään pitkään, kun toipumisesta ei enää ollut toivoa. En olisi toivonut hänelle pitkää jaksoa hoitokodissa.

Lohtua ja tukea monin tavoin

Hautajaisjärjestelyjen keskellä musiikki toi paljon lohtua. Kuuntelen aina uudelleen ja uudelleen mieleistäni musiikkia. Musiikilla on ihmeellinen voima. Muistotilaisuutta varten kokosimme albumin mieheni vaiheista lapsuudesta näihin päiviin. Oli iso urakka valita sopivia kuvia ja mitä myöhemmäksi tuli sitä vähemmän oli tehty paperikuvia. Urakka jatkuu.

Kesällä olimme erilaisilla kokoonpanoilla mökeillä Turun saaristossa ja tutulla Tammelan mökillä. Joulu oli ensimmäinen suuri juhlapäivä, jota vietimme ilman miestäni. Tyttäreni ehdotuksesta vietimme joulua Lapin maisemissa.

Minua on auttanut lapset, lastenlapset ja tyttären koira sekä suuri ystävien määrä. Ystävien merkitys on suuri ja on tärkeää, että pitää ystäviinsä yhteyttä hyvinä ja huonoina aikoina. Silloin on tukijoukkoja, kun jää yksin ja on luonnollista viestitellä ja tavata kun on aina pidetty yhteyttä. Vertaistuki on auttanut ymmärtämään ajatuksia. Meitä on kolme ystävää, jotka menetimme miehemme viime vuonna. Yhteiset kokemukset ovat yhdistäneet meitä. Meidän on ollut helppo puhua kaikista asioista ja ystävyys jatkuu.

Olen innokas käsitöiden harrastaja ja syksyllä oli mahdollisuus jatkaa kangaspuilla kutomista Työväenopiston kurssilla, kunnes joulukuun alussa tilat suljettiin koronan takia. Käsityöt ovat jatkuneet kotona ompelukoneen kanssa ja taloyhtiön kutomatuvassa.

Kirjat ja lukeminen ovat olleet perheessämme tärkeitä ja se on yksi perintö, jonka isä on jättänyt lapsilleen ja toivottavasti myös lastenlapsilleen. Kotona on runsaasti mieheni ostamia kirjoja, joista minä olen lukenut vain murto-osuuden. Nyt juuri aloitin lukemaan Tallinnan 1400-luvusta kertovaa kirjasarjaa. Onneksi myös kirjastopalvelut ovat toimineet koronasta huolimatta. Ystävien kanssa lainaamme myös aktiivisesti kirjoja ja lehtiä. Netflix tarjoaa myös hyvää ajanviihdettä, palkittu The Crown on ollut minun suosikkini.

Olen tottunut olemaan yksin, mutta päivittäin tulee mieleen mukavia muistoja yhteisistä matkoista ja tapahtumista. Olen iloinen siitä, että matkustelimme aikanaan paljon ja vietimme aikaa ystävien kanssa. Saimme yhdessä kokea ja iloita lasten menestymiset opinnoissa ja työelämässä ja iloita pienten lastenlasten touhuista.

Joskus herää ajatus, että sanoinko ja osoitinko riittävän hyvin kuinka tärkeä mieheni oli minulle. Ehkä puhumisen lisäksi osoitin sitä yhteisellä tekemisellä, mieleisellä ruoalla ja mukanaololla kaikissa hoidoissa ja tutkimuksissa.

Miten tästä eteenpäin?

Odotan kuten kaikki muutkin, että saisin koronarokotukset ja koittaisi aika, jolloin voin käydä harrastuksissa, teatterissa, museoissa ja muissa tapahtumissa. Juhannusta aion viettää perheen kanssa tutulla Tammelan mökillä. Jos tilanne sallii, niin aion käydä kesällä Turussa ja Tampereella ja tavata sikäläisiä ystäviä. Mikäli rajat aukeavat niin ensimmäinen matka suuntautuu Etelä-Ruotsiin Kalmariin läheisten ystävien luokse. Omassa pihassa voi koronasta huolimatta istuttaa kukkia ja vihanneksia ja niitä voi sitten kastella ja hoidella pitkin kesää.