Hengenvetoja

Kultaisena hohtavat haavan lehdet syysauringossa, pienen lapsen laulelu ruuhkajunassa, terapiakoiran iloinen hännänheilutus ammattioppilaitoksessa, lyhyt kuulumisten vaihto puolitutun kanssa jumpan jälkeen. Tässä muutamia hetkiä viime viikoilta. Näiden pienten, ohikiitävien aistimusten ja kohtaamisten muistelu tuo juuri tällä hetkellä, tätä kirjoittaessani kasvoilleni hymyn. Voin jälleen tuntea samankaltaista mielihyvää kuin noissa jo eletyissä hetkissä.

Raskaita uutisia tulvii tajuntaamme joka puolelta. Lisäksi oma tai läheisen sairaus tuo mukanaan monia huolestuttavia ja ahdistavia ajatuksia. Sukellamme syvissä vesissä ja monesti tuntuu kuin happi olisi juuri loppumassa. Tuolloin on erityisen tärkeää päästä aika-ajoin veden pinnan päälle vetämään keuhkoihin raikasta ilmaa. Nämä hengityshetket ovat elintärkeitä.

Luonnon havainnointi, lempimusiikin kuuntelu, kauniin kuvan katselu, vastaantulijan ystävällinen hymy, lemmikin rapsuttelu, ihan mikä tahansa itselle iloa antava asia tai aistimus voivat toimia näinä raikkaina hengenvetoina. Myös hyviin, onnellisiin muistoihin palaaminen tuo lohtua ja muistutuksen siitä, että elämässä on ollut aikoja, jolloin hengittäminen on ollut helpompaa.

Vaikeita aikoja elettäessä tulevaisuuden usko on usein hukassa ja on hankalaa luottaa siihen, että jotakin toisenlaista olisi tiedossa. Erityisesti tuolloin näiden pienien, hyvien hetkien kannatteleva vaikutus korostuu ja ne antavat uskoa tulevaan.

Ikkunastani näkyy ruskan sävyissä hehkuva marja-aroniapensasaita. Hetki sitten sitä kasteli rankkasade, nyt siihen lankeaa pilven raosta pienen pieni valonkajo. Katselen pensasaidan värikirjoa ja nautin luonnon kauneudesta. Samalla tunnen, kuinka ryhtini oikenee, veri alkaa kiertämään hartioissani ja happi virtaa keuhkoihini. Hengittäminen on helpompaa.