Kohti uutta…
Olemme kääntäneet elämässämme sivun uudelle alkaneelle vuodelle. Joulun ja vuoden vaihteen pyhät ovat taaksemme jätettyjä. Joulu, kuten muutkin loppuvuoden pyhät, on lähtökohtaisesti kaunis juhla. Isolle osalle rauhoittumisen, hiljentymisen ja jakamisen aikaa. Yhtenä joulua edeltävänä päivänä auton radiosta korviini kantautui joululaulu, jota en ollut aiemmin kuullut. Yritin myöhemmin saada selville, minkä niminen ja kenen laulu se oli kuullakseni sen uudestaan, mutten hakusanoillani löytänyt laulua Internetin maailmasta. Laulussa oli kuitenkin lause, jossa todettiin, että lapset ovat ensi kertaa joulun isällään – sanomana oli selvästi eron jälkeinen joulu.
Tämä laulu sai minut uppoamaan ajatuksiini. Huomasin miettiväni useita ihmisiä tämän vuoden ajalta; kohtaamisia työssä ja työn ulkopuoleltakin. Monissa kodeissa vietettiin ensimmäistä joulua niin, että yksi joukosta oli pois. Mennyt vuosi oli kovertanut elämään ison jäljen ja tuonut muutoksen. Voi olla monia syitä sille, miksi yksi joukosta puuttuu. Laulussa muutoksen oli tuonut vanhempien ero, mutta minun ajatuksiini nousivat sairauksien ja onnettomuuksien tuomat menetykset. Uppouduin ajattelemaan vuoden varrella kohtaamiani pariskuntia ja perheitä, jossa kokoonpano oli vuoden aikana muuttunut syöpäsairauden tuoman kuoleman vuoksi. Näille ihmisille tämä joulu oli ensimmäinen erilaisuudessaan. Kahdella ihmisellä on aina välillään erilainen suhde, ainutlaatuinen ja muihin suhteisiin vertailukelvoton. Sen myötä myös kuoleman hetkellä ja sen jälkeisinä viikkoina, kuukausina ja vuosina jokainen suree omalla laillaan ja eri hetkissä. Merkitystä on myös sillä, onko menettänyt puolisonsa, vanhempansa, lapsensa, lapsenlapsensa vai muun läheisen. Onko tulevaan menetykseen ollut aikaa varautua vai onko kaikki tapahtunut äkisti. Ja toisaalta, oli tilanne millainen tahansa, on lopullinen luopumisen hetki kuitenkin niin tyhjentävä.
Minulla on menneen vuoden aikana ollut useita kohtaamisia nuorten ja nuorten aikuisten kanssa, jotka ovat menettäneet syövän vuoksi toisen vanhemmistaan, osa heistä ainoan vanhempansakin. Kuinka erilainen tämä joulu näille ihmisille olikaan. Suru, haikeus ja kaipuu ovat joskus yllättäviäkin; miten pienistä ja arvaamattomista asioista toinen ihminen voikaan nousta mieleen. Miten yksi ajatus, tuoksu, kuva, mielikuva tai nauru voikaan toimia muistutuksena vahvoille tunteille. Eikä vain surun tunteille, vaan myös tuoden hymyn huulille tai hauskat muistot mieleen. Ihanat ja hassutkin muistot voivat nousta puheisiin: ”..äiti sanoi aina noin..” ja ”..muistatteko silloin, kun isä..” Joskus voi tuntua hyvin lohdulliselta napata sen ihmisen, jota kaipaa, villapaita päälle tai nukkua toisen yöpaita kainalossa. Saada hetki olla toista lähellä.
Me harvoin tiedämme, mitä toistemme elämässä todella on tapahtumassa. Millaisia iloja ja suruja toinen läpikäy. Syvimmät tunteemme ja ajatuksemme eivät ole puettavissa sanoiksi. Aina emme myöskään jaksa muistuttaa itseämme suruista, vaan pidämme itsemme kiireisinä tai muissa touhuissa. Käynnistynyttä, alkumetreillä olevaa vuottamme emme pysty ennakoimaan. Elämä on osoittautunut olevan ennalta arvaamaton, kasvojaan paljastamaton ja yllätyksellinen. Siksi voisimme tänä vuonna yrittää iloita iloista, nauraa sydämen kyllyydestä, rakastaa ja saada rakkautta, pitää itseämme hyvänä. Sillä juuri tämä vuosi 2022 saattaa olla hyvin tärkeä ja erityinen!
Toivotan kaikille alkaneeseen vuoteen mukavia ja mieleenpainuvia hetkiä!
*
Jos haluaisit keskustella neuvontahoitajan kanssa, lue lisää: www.essy.fi/neuvonta-ja-tuki/syopapotilaiden-laheisten-neuvonta/