Kuitenkin
Vuoden vaihteessa ristiselkä ja reidet kipeytyivät kovasti. Kaulalle tuli patti, sitten sain myös kasvohermohalvauksen. Tein töitä särkylääkkeiden avulla. Mutta kun en päässyt enää nousemaan työtelineelle, oli luovutettava. Kotona menin ryömien kylpyhuoneeseen. Monien lääkärissäkäyntien jälkeen minut otettiin sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Tuli ohjaus syöpäklinikalle, vatsaontelosta löytyi verikasvain.
Vuosikymmeniä sitten olin menettänyt pienen lapseni syöpään. Olin nähnyt hänen kuihtuvan, kuullut viime henkäyksen ja saattanut uurnan hautaan.
Syöpähoitoni oli aloitettava heti. Lääkkeet aiheuttivat sen, että oksentelin jatkuvasti. Syödä en voinut kuin ihan vähän. Paino putosi yli kymmenen kiloa, mikään ei pysynyt sisällä. Ensimmäisen kuukauden vietin sairaalassa. Sitten sain lääkeyhdistelmän, johon kuului kipulääkettä ja rauhoittavaa lääkettä – se auttoi. Ruoka alkoi pysyä sisällä ja paino nousta.
Sairaalassaoloaikaani kuului myös yritykseni lopetus sekä vireillä oleva avioero. En kuitenkaan ollut toivoton missään tilanteessa. Vaikeuksia on ollut elämän aikana paljon, ja aina olen ajatellut, että niistä selvitään.
Kun kotiuduin sairaalasta, vietiin minut pyörätuolissa kotiin. Taksikuljettaja työnsi minut pyörätuolissa eteiseen asti. Oli ihanaa nähdä iloiset lapset isää vastassa. Se oli riemullinen tapaaminen, vastoinkäymisistä huolimatta.
Hoidot jatkuivat, olin parin viikon välein kaksi-kolme päivää sairaalassa. Minuun tiputettiin syöpälääkkeitä. Sanoin lääkärille, että on rankat lääkkeet. Vastasi hän: ”Rankka on tautikin.”
Oksentelin kotona ollessa. Minulle oli määrätty erilaisia tabletteja. Jossain vaiheessa sain lääkettä, joka tehosi, etten enää niin oksennellut ja ruoka pysyi sisällä. Paino alkoi nousta.
Minua kannateltiin, luottamus Jumalaan ei horjunut. Lääkärit osasivat työnsä. Näissä merkeissä kevät kului, ja vääjäämättä tuli eteen se päivä jolloin avioero astui voimaan. Olin väsynyt hoidoista, pahoillani perheen särkymisestä. Sohvan otin mukaani ja kolme taulua. Eteisen seinälle jäi taulu: ”Onni on oma perhe.” Lasten kanssa lupasimme nähdä usein.
Hyviä ystäviä tuli apuun, sain uuteen asuntooni huonekaluja sekä sisustustarvikkeita ja myös ruokakasseja. Etelä-Suomen Syöpäyhdistykseltä sain tukea ja tietoa. Se on ollut suurena apuna. Yhteydenpito jatkuu edelleen.
Puolivuotinen lääkehoito loppui. Sitten tehtiin tarkat tutkimukset, sain ajan lääkärille. ”Syövästä ei merkkiäkään”, sanoi hän. Olen terve. Kiitin Jeesusta, lääkäreitä ja Suomen terveydenhoitoa. Nyt, kuukausia myöhemmin, toivun lääkehoidoista vähitellen. Kesällä oli tarkempi kontrolli ja asiat näyttävät olevan hyvin. On ollut väsymyksen hetkiä, monia ongelmia. Toivo kuitenkin elää. Pieni poikanikin sanoo: ”Herraan luottaen”. Näemme lasteni kanssa usein. Näin me rakennumme uuteen elämäntilanteeseen.
❤ Usko, Toivo ja Rakkaus ❤
purtenamme eteenpäin.