Kun aika pysähtyy
Istun ensimmäistä kertaa elämässäni neurologin vastaanotolla. Viikko sitten tehdyn pään magneettikuvauksen tulokset ovat tulleet. On ihanan talvinen pakkaspäivä. Puut ovat huurussa ja aurinko pilkahtelee kirkkaasti pilvien raoista. Mieleni on rauhallinen ja ajattelen, että mistään vakavasta ei kuitenkaan ole kysymys. Tämä on vain rutiinikäynti. Kuvauksen tarkoitus on ainoastaan sulkea pois ne pahimmat vaihtoehdot, ajattelen. Magneettikuvauksiin olin saanut lähetteen lähinnä muistiongelmien takia.
Asiallinen ja kohtelias lääkäri rullailee tietokoneensa näytöllä olevia tietojani ja kyselee samalla oireistani, tuntemuksistani, sairaushistoriastani ja taustastani. Vastailen neurologin kysymyksiin ja pyrin kertomaan kaikesta, joka vähänkään voisi selittää muistiongelmiani. Kerron, että olen nukkunut surkeasti jo pitkään. Töissä on kova tahti ja työ on stressaavaa luonteensa sekä eri tahoilta tulevan jatkuvan paineen ja vaatimusten alla. En tahdo enää mitenkään jaksaa. Työn tekeminen avoimessa toimistotilassa hälinän keskellä tuntuu lähes ylivoimaiselta jatkuvine keskeytyksineen. Yritän vain räpiköidä ja pysyä pinnalla, ahdistaa ja mieliala on matalalla. Työuupumusta, niin kuin monella muullakin. En tunnista enää itseäni. Mihin on kadonnut energinen, iloinen ja reipas minä. Jos vain saisin työkuormaa kevennettyä ja unet kohdilleen, ajattelen.
Samalla hiljaa mielessäni hämmentyneenä ihmettelen, miksi tämä keskustelu kokemistani oireista tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan kunnes yhtäkkiä kirkkaasti tajuan, että tässä ollaan nyt pohjustamassa jotain kohta tulossa olevaa. Jotain, mitä en ole osannut odottaa. Jotain, mitä en halua kuulla. Neurologi katsoo minuun ja hetken hiljaisuuden jälkeen rauhallisella äänellä sanoo ”Valitettavasti täällä päässä on nyt magneettikuvien perusteella nähtävissä poikkeava löydös…”
Hän kertoo, että aivoissani on kasvain. Siinä hetkessä aika kirjaimellisesti minun maailmassani pysähtyy. En osaa sanoa mitään, en tunne mitään. Pääni on aivan tyhjä, minä olen aivan tyhjä. Ajattelen, että minä en ole tässä. Tunnen oloni ulkopuoliseksi. Se, mitä lääkäri nyt sanoo, ei liity mitenkään minuun. Tuijotan vain ulos lääkärin takana olevasta ikkunasta ja katson talvisia puita. Yritän käsittää, mitä minulle on juuri kerrottu.
Pitkältä tuntuneen hiljaisuuden jälkeen pyydän, että saisin nähdä päästäni otetut kuvat ja kasvaimen. Lääkäri kääntää tietokoneensa näytön minuun päin ja selittää mistä suunnasta kuvat on otettu. Hän näyttää, missä kohdassa kasvain on, minkä kokoinen se on ja kääntelee kuvakulmaa niin, että se näkyy eri suunnista. Vieläkin tuntuu vaikealta sisäistää, että tuossa on kuva minun kallostani, aivoistani ja jostain, mikä ei sinne kuulu.
Neurologi juttelee edelleen rauhallisesti ja tiedustelee, olisiko minulla nyt jo tässä vaiheessa jotain, mitä haluaisin kysyä. Kysyn, onko se etäpesäke, muuta ei tule mieleen. Kysymykset tulisivat myöhemmin. Neurologi tiedustelee vielä, haluaisinko nyt sairauslomaa. Ei kiitos, en tarvitse nyt. Pitää palata töihin. Teen työpäivän loppuun, enkä kerro kenellekään. Miksi minä en tunne mitään. Olenko minä jollakin tapaa epänormaali.
Tunteet tulevat illalla, kun pääsen kotiin. Alan vähitellen ymmärtämään, missä tilanteessa nyt olen. Aamulla kaikki oli vielä toisin. Nyt tiedän, että minulla on aivokasvain. Alan tuntea pelkoa ja turvattomuutta. Miten sairaus etenee. Onko kasvain ärhäkkä. Kauanko minulla on aikaa. Tämä on painajainen, josta ei voi herätä. Tätä ei pääse pakoon. En pääsee minnekään piiloon. Tämä on totta. Tämä tapahtuu minulle.
Ymmärrän, ettei tulossa ole helppoja ja huolettomia aikoja. Ovatkohan ne kohdallani ikuisesti ohitse. Voinko enää koskaan olla onnellinen. Kuitenkin, kaikesta huolimatta tunnen olevani varmoissa käsissä. Neurologi kertoi jo päivällä, miten asiat tulisivat etenemään. Jatkotutkimukset ja tapaamiset eri asiantuntijalääkäreiden kanssa lähtevät nyt rullaamaan. Erikoissairaanhoito toimii kuin rasvattu kone. Minun ei tarvitse itse järjestellä mitään. Olen nyt prosessissa, joka etenee asiantuntevasti, nopeasti ja ongelmitta.
*
Tämän blogitekstisarjan seuraavat osat on julkaistu Essyn blogissa 26.2.2021, 29.4.2021 ja 12.5.2021.