Luova työskentely avasi lukkoja Oma matkani -taidekurssilla
Mikä yhdistää kolmekymppistä opiskelijaa, eläkkeellä olevaa suorittajaa ja itsekriittistä perheenisää? Ainakin itse koettu syöpäsairaus. Maaliskuussa aloitimme yhteisen taipaleen Oma matkani -taidekurssilla. Kuusi toisilleen entuudestaan tuntematonta kokoontui yhteen luovien menetelmin äärelle kahdeksan kertaa. Ekspressiivisen taideterapeutin ohjeiden avustuksella pysähdyimme pohtimaan omaa matkaamme, millaista polkua olemme tulleet tähän saakka. Vaikka sairaus on iso asia, se on vain yksi osa tarinaamme. Kurssilla saimme jakaa pieniä palasia koko elämänkirjon varrelta, avata ilojamme ja haavojamme. Ekspressiivinen taideterapeutti Rina ja Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksen neuvontahoitaja Marja kulkivat vierellämme empaattisesti tukien.
Ensimmäisellä kerralla kirjoitimme itsellemme tavoitteet tälle kurssille. Näitä reflektoitiin kurssin päättyessä. Asetin itselleni kolme tavoitetta, tai enemmänkin toivetta:
- Avoin vuorovaikutus, jonka myötä vertaistuki.
- Pysähtyminen oman sairauden äärelle.
- Tunteiden purku ja käsittely luovuuden keinoin
Nämä täyttyivät ja sain myös enemmän!
Miltä kädessäni oleva höyhen tuntuu? Millaisia tunteita olen viime aikoina kokenut? Miten kohtaan itseni menneisyydestä, kun tapaamme juna-asemalla? Millainen on turvapaikkani? Tämän tyyppisillä kysymyksillä saimme jokaisella kerralla aloittaa oman prosessin luomisen, josta syntyi teos. Luovuutta toteutettiin piirroksin ja maalauksin, musiikkina, kirjoittaen, kosketuksena ja sanoina.
Jaoimme ryhmässä elämästämme monenlaisia tilanteita ja ajatuksia sairauden ulkopuolelta. Kurssilla oli lupa pysähtyä pohtimaan omaa sairautta, joka usein arjessa jää suorittamisen tasolle. Tapaamisten aikana oli vapaus jakaa asioitaan sen verran kuin itsestä hyvältä tuntui. Koin luontevaksi kertoa ajatuksistani, koska ryhmän ilmapiiri huokui hyväksyntää ja lämpöä.
Minun turvapaikkani aukeaa silmieni eteen kauniina, tyynenä ja avarana, se on kuin ääretön. Missä loppuu maa ja alkaa taivas, sitä on vaikea erottaa. Olin nähnyt tämän maiseman unessani vuosia sitten ja nyt sain maalata sen paperille.
Luovuus tuntui luonnolliselta keinolta ilmaista itseä. Minulla nukuksissa ollut taiteellinen puoli sai taas tulla näkyväksi ja tekeminen oli inspiroivaa. On terapeuttista toteuttaa itseään luovasti. Se vaatii aikaa ja avoimuutta kuulla, mitä mieli haluaa nostaa. Vaikka kävimme kurssilla läpi omaa, henkilökohtaista matkaa, niin tuntui tärkeältä, että ajatuksia sai jakaa ryhmäläisten kesken. Matkakumppaneiden kertomat tarinat ja myötätunto tuntuivat sydämessä asti. Tiesitkö, että toiselle voi antaa liikepalautetta, ilman että sanoo mitään, mutta kertoo silti paljon? Sellainen yhteys tuntuu liikuttavalta.
Jokainen tapaaminen oli elämys ja mielenkiintoinen matka itseensä. Minun oli vaikea olla kuivin silmin omaa prosessiani avatessa ja tähän oli salliva ilmapiiri. Kun ihmiset, ympäristö, tunnelma, menetelmät, välineet ja tarjottavat olivat loistokkaat, voiko saada parempaa mahdollisuutta hoitaa sieluaan.
Itselläni tuli kurssin aikana tasan yksi vuosi sekä sairauden löytymisestä, että leikkauksesta. Tämä herkisti mieleni ja tuntui merkitykselliseltä, kun näistä tunteista pystyi puhumaan rehellisesti ryhmäläisille. Koska itselläni sairaus on pysyvä, on helpompi elää asia hyväksyen kuin jatkuvasti kamppaillen. Sairastuessani aivokammion syöpään olen saanut paljon rohkaisevaa tukea ihmisiltä ympärilläni. Vertaistuen kohtaaminen oli minulle kuitenkin uutta. Vaikka jokainen kertomus on ihan omanlainen, on tärkeää jakaa ajatuksia ihmisten kanssa, joilla on vakavan sairauden mukanaan tuomia samankaltaisia kokemuksia ja tunteita.
Saimme ryhmässä todeta, että olemme onnekkaita. Olemme yhä elossa sairaudesta huolimatta ja olemme päässeet yhdessä jakamaan matkaamme tällä merkittävällä taipaleella. Tämä oli hyvä syy nostaa malja elämälle ja yhteydelle!
Viimeisellä kerralla kanssakulkija Niko kiteytti ajatuksena niin kauniisti, että me ryhmäläiset taputimme. Hän sanoi, että taidekurssin myötä: ”Uskon omaan itseeni, ja rohkeuden olla, olematta valmis.”
*
Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksen Oma matkani -taidekurssi järjestettiin maaliskuusta toukokuuhun 2022 Hämeenlinnan Verkatehtaalla Art and Joy:n luova olotila OMATA:ssa. Kurssin ohjaajina toimivat ekspressiivinen taideterapeutti Rina Dhakal (Art and Joy) ja neuvontahoitaja Marja Sarvi Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksestä. Kurssi toteutettiin STEA:n tukemana.
Kuvat: Rina Dhakal