Syöpädiagnoosin kolmas vuosipäivä
Hyvää nimipäivää! Kilahtaa aamulla puhelimen näytölle. Luojan suurta huumorintajua oli sallia 19.7.2021 syöpädiagnoosi samalla päivälle nimipäiväni kanssa.
Nouseminen tänään sängystä tuottaa vaikeutta, olo on erikoinen, ikään kuin kokisin iloa ja surua samanaikaisesti. Olo on todella hämmentävä siitä mitä tulisi tuntea? Iloa siitä, että syöpätaistelun jälkeen sain jatkaa elämääni näinkin normaaliin tapaan vai surua siitä, että 19.7.2021 sain puhelun, jossa minulle kerrottiin sairastavani rintasyöpää.
Huomaan pian olevani jumissa mieleni ja järkeni kanssa.
Järkeni käskee minua iloitsemaan ja unohtamaan kaiken mitä olen kokenut. On aika päästää irti. Niin kauan, kun ei toisin mainita, niin olen voittanut syövän ja olen terve!
Järkeni pitää minua tyhmänä, kun annan menneisyyden ja syövän pitää minua edelleen vankinaan.
Mieli nostaa äänensä ja huutaa vastalauseensa, sillä se on täysin kesken parantumisensa kanssa. Sille on vasta vähän aikaa sitten selvinnyt, millaisen prässin läpi se on kulkenut, mitä oikeasti tapahtui ja millaisen sairauden edessä se taisteli pysyäkseen kasassa. Mieli ei ole vielä valmis ottamaan seuraavaa askeltaan eheytymisen tiellä, sillä se kokee olevansa loukattu ja satutettu. Haavat, jotka syöpätaistelu jätti, ovat vielä liian syvät ja tuottavat kipua, ”vastustan” sen huutaa!
Ymmärrän sekä järkeäni että mieltäni ja se tekee olotilastani sekavan.
Onko sitten oikein muistella sitä päivää, jolloin sain tämän kauhean diagnoosin?
Miksi antaa sille arvoa tai vuosipäivää?!? En todellakaan tahdo tehdä siitä minkäänlaista palvonnan kohdetta itselleni, mutta jos jatkan näin, niin silloinhan teen juuri niin kun en tahtoisi.
Tämän tajuaminen kirkastaa minulle tilannetta ja tahdon valita pelon ja menneisyyden sijaan tulevaisuuden ja toivon.
Mieli saa toipua rauhassa, sen ei tarvitse kiirehtiä, mutta vapautan itseni palvomasta mitään sairauden vuosipäivää ja ryöstän takaisin nimipäiväni, jonka syöpä varasti.
Tästä eteenpäin 19.7. olkoon Sarin päivä!
-Sari ”Santsi” Helmi