Taideterapialla täytettä iloreppuun

Oletpa sitten syövän läpikäynyt tai sitä juuri poteva niin kaikille meille on yhteistä kantamamme kärsimyskassi. Joillakin se on pieni ja vain vähän tiellä, joillakin niin raskas, ettei sitä ihmispolo jaksa kuin vaivoin vetää perässä. Sen sisuksiin ovat liimautuneet kivut, pelot, uhkakuvat ja surut. Jokaisella se roikkuu menossa mukana vaikka sen aika ajoin pystyykin heittämään selkänsä taakse ja unohtamaan.

Kun itse sain rintasyöpädiagnoosin 2023, oli se shokki, joka pisti minut etsimään kaikkea uutta ja ennenkokematonta. Pelko pyöri sisälläni kuin etsien kotipesää, en uskaltanut jäädä paikalleni. Minulla oli nälkä jonkinlaiseen luovuuteen ja surun, epätoivon positiiviseen työstämiseen melkein millä keinolla hyvänsä. Sisälläni huusi pieni mutta vaativa ääni: miten saan uutta, minua palvelevaa täytettä sieluuni ja mieleeni?
Pääsin Essyn järjestämälle expressiivisen taideterapian kurssille juuri sopivasti viime keväänä, kun hoitoni olivat lopuillaan. Auli Tynkkynen piti meitä kuutta taiteilijaa taidehoidossaan kuin turvallinen kanaemo. Sain vihdoin rauhoittua ja vain olla. Minä.

(Kyllä sana)

Oli mahtavaa huomata miten kaikki me erilaiset naiset, erilaisten syöpädiagnoosiemme kera janosimme sisimpämme ulos luomista, jonkin uuden järjestäytymistä.

(Turvapaikka)

Monenkirjavat tunteet lainehtivat mielissämme, kaikilla varmaan eri tavalla, eri tahtiin. Jokainen tapaaminen liikutti aina jotakuta johonkin oman vielä tuntemattoman maaston suuntaan.

(Tunne savesta)

Taideterapiassa yhdistyi ihanalla tavalla moni asia – saimme puhua, maalata, käyttää kehollisuutta ja ääntä. Sidoimme harjoitusten teemaa taiteen keinoin yhteen ja samalla työstimme sitä huomaamattamme mielessämme. Mikään ei kuitenkaan tuntunut työstämiseltä tai suorittamiselta vaan oli miellyttävää, rentouttavaa leikkiä ja sai näkemään asioita uudesta perspektiivistä – uudesta minusta käsin.
– Olenko myös tuollainen, onko minussa tuollaistakin? sain ihmetellä tekemisten äärellä.

(Yhteisteoksen osa)

Olemme sokeita omille jumiutuneille asenteille ja kun niitä vähän rapsutetaan, alta alkaa paljastua monenlaista hienoa ja odottamatonta – uusia vahvuuksia, uutta voimaa.
Luovuus, ihana sana joka sisältää täyden vapauden. Vapaus toteuttaa itseään on nykyään kuitenkin aika rajoittunutta. Ennen vanhaan hyväksyttiin erilaisuus ja luovuus laajemmin kanssakulkijoillemme. Joku veisteli puu-ukkoja päivät pitkät, joku toinen jutteli maahisille ja teki alttareita luonnolle.

(Turvapaikka)

Epigenetiikka tutkii ympäristön vaikutuksia solujen toimintaan. On tutkittu, että monilla muuttujilla ympäristössämme on paljon vaikutusta siihen, hiljeneekö tietyt geenit vai voimistuuko niiden vaikutus kehossamme.
Luovuus on liikunnan lisäksi asia, joka tuntuu sekä kehossa että mielessä elävöittävältä ja ainoastaan hyvältä. Uskon sillä olevan vain myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin.
Ilo luovuudesta saa aktivoitumaan positiivisesti, ja vaikkemme aina tahtoisi, olemme yhteydessä kaikkiin, joka ikiseen soluumme tässä ihmeellisessä luovassa laboratoriossa, jota kehoksikin kutsutaan.
Luovana oleminen voi tarkoittaa mitä tahansa uuden tekemistä – neulomista, maalaamista, vaatesuunnittelua, lintupönttöjen rakentelua, sisustamista, tanssimista jne jne. Pääasia että siitä tulee sinulle itsellesi hyvä ja kiitollinen olo – minä sain tämän aikaan, minä itse!

Ja iloreppu kerää taas lisää hyvää matskua.

Marjut Heläjävesi

(Taideteokset ovat ryhmämme tekemiä ja luvalla julkaistuja)