Muistoja
On lauantaipäivä 13.9.2025. Ilta jo hämärtää. Istun junassa määränpäänä Lahti. Katselen Helsingin taaksejääviä valoja. Annan aatoksen lentää, on muistelujen aika. Olen juuri ollut juhlistamassa Essy:n 60-vuotisjuhlia Helsingin rautatieaseman kupeessa olevassa juhlatilassa.
Astun juhlatilaan pieni sisäinen jännitys mukanani. Keitä tuttuja vuosikymmenien ajalta onkaan paikalla? Tilaisuus alkaa kättelyllä. Vastassa ovat vanhat tutut, hallituksen puheenjohtaja Päivi Korpivaaraa ja toiminnanjohtaja Inge-Brit Barkholt. Entä keitä muita? Ilahdun, katseeni pysähtyy Marjo Niinisaloon ja Annikki Thodéniin, molemmat pitkäaikaisia Essyn hallituksessa olleita. Vaihdamme kuulumisia, haluaisin keskustella pitempäänkin, mutta tilaisuus vie mennessään. Sääli. Protokolla kutsuu.
Puheenjohtaja toivottaa tervetulleeksi, jonka jälkeen on juhlaväen aika esittäytyä. Kukin vuorollaan – edustajisto, hallituksen jäsenet viimeisen 10 vuoden ajalta ja paikallisosastojen johtokunnissa ja muissa merkittävissä tehtävissä olevat. Mitä mietin? Hallituksen merkitys yhdistyksessä on aina ollut suuri, varsinkin alkuaikoina, jolloin yhdistys haki paikkaansa terveydenhoitosektorilla. Kuten yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja dosentti C-E Unnerus totesi perustavassa kokouksessa syyskuun 13. päivänä 1965 ”oli aika kerätä Etelä-Suomen asujaimisto vapaaehtoiseen työhön tuhoisan taudin torjumiseksi”.
Yhdistyksen kasvot ulospäin ovat hallituksen kasvot. Siksi olisin toivonut, että paikalla olevat nykyisen hallituksen jäsenet olisivat hallitusosiossa erikseen esittäytyneet.
Oli musiikin aika. Malmin Mieslaulajat kajauttivat äänensä kuuluviin ja lopuksi lauloimme yhdessä ”Rakastan elämää”
Tilaisuuden helmi on juhlapuhe. Oli päädytty elokuvaohjaaja Klaus Häröön. Hieman yllättävä, mutta erinomainen ratkaisu. Kun ajattelee Härön elokuvatuotantoa, niistä huokuu empatia lähimmäistä, pientä ihmistä kohtaan. Mieleen tulee heti Äideistä parhain ja Ei koskaan yksin. Puheessaan Härö avasi jonkin verran tulevaa ”Hetki ennen valoa” -elokuvaa, joka todella sijoittuu tähän päivään eli hoitoalan kriisiin. Mitä mietin? Ehkä olisin kaivannut Häröltä enemmän avautumista omaan sisimpäänsä, siitä mistä kaikki kumpuaa.
Juna kulkee, samoin aatos. Olen vuodessa 2015, jolloin Essy täytti 50 vuotta.
Olen Syöpäjärjestöjen neuvottelupäivillä Aulangolla. On kotiinlähdön aika. Tulee keskustelua huomisesta-tulevasta. Yhtäkkiä olen tosiasioiden edessä. Puheenjohtaja Leo Saksala on jättämässä hallituksen vetovastuun ja katseet kohdistuvat minuun. Samalla käy selväksi, että yhdistys täyttää 13.9.2015 viisikymmentä vuotta. On juhlan aika. Samalla herää ajatus juhlakirjasta. 13.9.2015 tervetuliaispuheessa pohdin mm. juhlakirjan merkitystä yhdistyksille. Avainlause on, tunne yhdistyksesi historia. Totean, että toimittuani 15 vuotta Essy:n riveissä eri tehtävissä, en herätellyt juurikaan ajatusrakennelmaa sille, miltä pohjalta yhdistyksemme on ponnistanut siihen, missä tänä päivänä kuljemme. Perehtyminen yhdistyksemme arkistomateriaaliin avasi aivan uuden näkökulman menneisiin vuosikymmeniin. Niihin odotuksiin ja toiveisiin, jotka kangastelivat vastaperustetun yhdistyksen puuhanaisten ja -miesten mielissä.
50-vuotisjuhlaa vietettiin Ritarihuoneella. Juhlapuheen piti pääsihteeri Sakari Karjalainen Suomen Syöpäyhdistyksestä. Kevennystä juhlaan toivat nuoret muusikot, violisti ja pianisti.
Verkkokalvolleni piirtyy valokuva Essy:n hallituksesta vuodelta 2015. Annikki Thodén, Helena Mussalo-Rauhamaa, Leo Saksala, Hanna Salmenpohja, Ilkka Talvitie, toiminnanjohtaja Marjut Öster, Johanna Mattson ja Pirkko Lapisto (poissa: Marjo Niinisalo ja Tom Wiklund).
Mieleen tulee arkkiatri Risto Pelkosen lääkärilehden pääkirjoitus ”Virta venhettä vie” ”Ajan virrassa olemme kaikki samassa veneessä ja runoilijan tavoin ihmettelemme,”mihin päättyvi tie”.
Mihin päättyvi tie? Sitä kysyn itseltäni, kun ajattelen kolmea, minulle ajassa tärkeää ja kiinnostavaa kollegaa. Lääkärin eteen avautuu elämän koko kirjo syntymästä kuolemaan, alusta loppuun. Miten tätä eteen avautuvaa elämän polkua käsittelee, kertoo paljon siitä, minkälainen lääkäri sinusta tulee. Empatia ja sydämen sivistys riittää, niillä pääsee jo pitkälle.
Hanna Salmenpohja (20.7.1949-10.8.2025)
Muistan ensimmäisen kerran, kun tapasin Hannan. Vuosi oli 2011, hänet oli juuri valittu Essy:n hallitukseen Lohjan mandaatilla. Minkälaisen hallituksen uuden jäsenen saimme keskuuteemme? Vaikutelmani oli, että hän omasi kaikki ne positiiviset ominaisuudet, joita hyvä terveyskeskuslääkäri tarvitsee haasteellisessa työssään. Vasta myöhemmin tajusin, missä kaikessa Hanna olikaan mukana. Oman työnsä ohessa hän teki merkittävän uran lääkäriliiton eri jaostoissa kuten mm. eettisen valiokunnan puheenjohtajana.
Eero Carpén (5.11.1929-17.5.2022)
Oli vuosi 2000 ja minut oli valittu ensimmäistä kertaa Essy:n edustajistoon. Sääntömääräisessä kokouksessa tapasin ensimmäisen kerran sen hetkisen edustajiston puheenjohtajan Eero Carpénin. Taustalla oli gynekologi ja LKT. Lisäksi toimintaa siivitti yli 30 vuotta kestänyt ura Syöpäyhdistyksen ja Essyn luottamuselimissä. Dialogi Eeron kanssa oli mielenkiintoista. Siinä heijastui paljon lukenut, sivistynyt herrasmies, joka tiukan paikan tullen oli ollut valmis myös seisomaan Essyn toiminnan takana.
Risto Pelkonen (19.8.1931-19.8.2025)
2015 mietimme Essy:n 50-vuotisjuhlia. Arkkiatri Risto Pelkonen oli vahvasti mielessämme, kun juhlatoimikunta pohti hänen mahdollista osallistumistaan jossain muodossa tilaisuuteen. Suomessa on ollut aikojen saatossa kaikkiaan 12 arkkiatria eli lääkärikunnan vanhinta. Jokainen heistä on antanut omanlaisensa sisällön toimintaansa arkkiatrina. On sanottu, että Risto Pelkonen antoi arvonimelle uuden sisällön. Näin todella oli. Hän oli osallistuja joka lähtöön. Meille hän oli kirjoittaja, jonka taustalla oli sydämen sivistys ja lukeneisuus, jossa korostui venäläiset klassikot kuten Tšehov ja Tolstoi. Kuten ”Vanhan rabbin sanoja mukaillen: pitäkäämme huolta itsestämme, mutta jos pidämme huolta vain itsestämme, keitä silloin olemme” Juhlakirjan tervehdyksessä arkkiatrin sanoma oli toivon sanoma. ”Toivossa hyvä elämä”
Juna hiljentää, katson ikkunasta ulos pimeyteen. Taustalla loistavat hyppyrimäet ja radiomastot. Olemme perillä.
Ajattelen: toivossa hyvä elämä
Lahdessa 5.10.2025
Ilkka Talvitie
