Vuosi 2025 – juhlan vuosi!
Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksen (myöhemmin Essy) juhlavuosi on lopuillaan. 60 vuotta – Hyvää ja toivoa, on kantanut tämän vuoden ja kantaa sen yli pitkälle tulevaisuuteen.
Vuosi on ollut perustyömme ohella erilaisten juhlien ja muutoksen aikaa. Yhdistys on järjestänyt kymmenellä paikkakunnalla yhdessä paikallistoimijoiden kanssa paikallisosastoissa ja -kerhoissa avoimien ovien 60-vuotiskakkukahvit. Tilaisuuksiin osallistui osastojen ja kerhojen vakikävijöitä sekä iloksemme uusiakin henkilöitä, jotka tulivat kahvittelemaan ja tutustumaan toimintaan. Itse olin mukana kaikissa tilaisuuksissa ja mukanani oli kyseisen osaston tai kerhon kummihoitaja yhdistyksestä sekä useimmiten myös yhdistyksen hallituksen jäsen. Kaikissa tilaisuuksissa kakut ovat olleet maittavia ja puheensorina on ollut hurmaavaa. On kohdattu toinen toisemme iloisella mielellä ja onniteltu toisiamme yhdistyksen olemassaolosta.
Kohtaamiset ovat olleet hienoja ja arvokkaita. Olen saanut kuulla paljon hienoa palautetta niin paikallisosastojen ja -kerhojen toiminnasta kuin ammattilaistemme antamasta tuesta ja tekemästä työstä. Voin vain olla kiitollinen, että olen osallisena tässä hienossa yhteisössä.
Yhdistyksen toiminnassa on tehty tänä vuonna oleellinen muutos sen hallinnollisessa rakenteessa. Essyssä oli kolmiportainen hallinto: hallitus, edustajisto ja yhdistyksen kokous. Vuonna 2024 käynnistettiin keskustelu ensin hallituksessa ja sitten edustajistossa sen tärkeydestä ja olemassaolosta. Edustajistossa käytiin keskustelu siitä, miten sen rooli oli vuosien aikana muuttunut yhä enemmän kokouksiksi, joissa hyväksyttiin keväisin tilinpäätös ja syksyllä seuraavan vuoden toimintasuunnitelmat. Varsinainen yhdessä tekeminen, kuten yhdistyksen alkuaikoina, oli väistynyt jo vuosia aiemmin. Edustajistolla oli hyvin tärkeä rooli yhdistyksen alkuvuosina, sillä siihen kuului kunta- ja kaupunkiedustajia yhdistyksen alueelta. Toimintaa vietiin eteenpäin hyvin konkreettisesti hallituksen ja kuntien sekä kaupunkien yhteistyössä. Syövän ”selättäminen” oli yhteinen tavoite ja yhteistyössä tehtiin paljon terveydenedistämisen ja syövän valistustyötä.
Edustajiston lopullinen päätös oli, että toteutetaan yhdistyksen sääntömuutos ja edustajiston toiminta lakkautetaan. Edustajisto kokoontui viimeisen kerran 21.5.2025. Yhdistyksen sääntömuutos tuli voimaan 15.7.2025, jonka myötä yhdistyksen hallinto muodostuu nyt yhdeksän jäsenisestä hallituksesta ja yhdistyksen kokouksesta, joka kokoontuu toukokuussa. Yhdistyksen kokoukseen voivat osallistua yhdistyksen jäsenet ja kokouksessa hyväksytään edellisen vuoden tilinpäätös ja toimintakertomus sekä saadaan tiedoksi kuluvan vuoden toimintasuunnitelmat.
Essy on tärkeä yhteisö, jossa toimii suuri joukko vapaaehtoisia: yhdistyksen kouluttamia vertaistukijoita, paikallistoiminnan vapaaehtoisia ja yhdistyksen hallituksen jäseniä. Kaikki antavat yhdistyksen toimintaan ja sen hyväksi arvokasta omaa vapaa-aikaansa. Syöpäjärjestöissä ei makseta palkkioita kenenkään tekemästä vapaaehtoistyöstä, niin ei myöskään Essyssä. Vapaaehtoistoiminta on merkittävä osallistumisen ja osallisuuden muoto, joka tuo ihmiset yhteen taustoista riippumatta. Sen tiedetään tukevan ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Yhdistyksen ammattilaiset, toimihenkilöt – hoitajat ja palvelusihteerit – työskentelevät korkealla sitoutumisella ja suurella ammattitaidolla tässä merkityksellisessä ja tärkeässä yhteisössä. Palvelusihteerimme kohtaavat syöpään sairastuneen tai hänen läheisensä usein puhelimessa, kertoen palveluistamme ja mahdollistaen osaltaan tiedon, tuen ja toivon saamisen soittajalle. Lisäksi he hoitavat mm. jäsenasioita, yhteydenottoja paikallistoimijoilta ja laskutusasioita – he ovat taitavia moniosaajia. Sairaanhoitajamme ja terveydenhoitajamme kohtaavat syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään sairauden monissa vaiheissa, mahdollistaen omalla ammattitaidollaan tiedon, tuen ja toivon. Lisäksi he vievät tietoa yhdistyksen palveluista erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille sairaaloihin sekä tekevät terveydenedistämistyötä. Kaikki yhdistyksemme ammattilaiset ja vapaaehtoiset ovat näkyvä osa ja kasvot yhdistyksen toiminnassa.
Meidän kaikkien – vapaaehtoisten ja toimihenkilöiden – yhteinen tavoite on kristallinkirkas: antaa hyvää ja toivoa syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen!
Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on myös kiitoksen aika teille kaikille yksin ja yhdessä:
KIITOS:
Sinulle – yhdistyksen toimihenkilö
Sinulle – hallituksen jäsen
Sinulle – edustajiston jäsen, joka toimit sen lakkauttamiseen asti
Sinulle – yhdistyksen koulutettu vertaistukija
Sinulle – paikallisosaston – tai kerhon aktiivinen toimija
Sinulle – yhteistyökumppani
Sinulle – yhdistyksen jäsen
Sinulle – joka olet käyttänyt tai käytät yhdistyksen palveluita
Sinulle – joka olet lahjoittanut rahaa palveluidemme mahdollistamiseen
KIITOS TEILLE JOKAISELLE KULUNEESTA VUODESTA 2025!
Rauhallista Joulunaikaa ja onnea tulevalle vuodelle 2026!