Kohtaamisten vuosi – hetkiä hoitajantyön arjesta tiedon, tuen ja toivon ääreltä

Kesä on täällä. Kesälomat kolkuttelee jo ovella, mutta vielä ennen kuin arki hiljenee ja kalenteri kevenee, tekee mieli hetken tarkastella kulunutta vuotta ja sen sisällään pitämiä kohtaamisia. Päivät ovat täyttyneet asiakaskohtaamisista, joissa on ollut läsnä kysymyksiä, epävarmuutta ja huolia, mutta myös iloa, naurua ja toivoa. Yhdistyksen hoitajan työssä nämä hetket kietoutuvat yhteen pieniksi teoiksi, jotka muodostavat jotain merkityksellistä ja kantavaa. Ne hetket jättävät aina jälkensä myös minuun hoitajana.

Hoitajan työ – ihmisen äärellä
Työpäiväni täyttyvät monenlaisista kohtaamisista – Luoto-vastaanotoista, puheluista, viesteistä ja erilaisten ryhmien ohjaamisista. Moni ajattelee, että hoitajan työ liittyy vain terveyteen, ohjaukseen ja hoitopolkujen selittämiseen. Sitä se onkin – mutta Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksessä työ on paljon enemmän.

Hoitajan työ syöpäyhdistyksessä alkaa aina ihmisestä. Siitä hetkestä, kun joku astuu huoneeseen tai soittaa enimmäistä kertaa kantaen mukanaan enemmän kuin jaksaisi yksin kantaa.  Joku tarvitsee tietoa sairaudesta, hoidoista tai kuntoutumiseen liittyvistä asioista. Toinen pohtii arjen ja hoitojen yhteen sovittamista.  Kolmas ei tiedä, mitä tarvitsee, mutta tietää, ettei pärjää yksin.” Miten jaksan hoitojen keskellä. Miten puhun sairaudesta läheisilleni? Miten elän tämän kaiken kanssa kun hiuksetkin lähtevät ja ne on aina olleet mulle niin kovin tärkeät, nyt kaikki viimeistään tietävät, että mulla on syöpä kun tukkakin lähtee.”

On äärettömän tärkeää, ettei kukaan jää kysymystensä, pelkojensa tai huoliensa kanssa yksin. Sairaus vaikuttaa koko elämään ja usein tieto tai huolien ääneen sanominen jo helpottaa taakkaa ja jäsentää kaikkea tapahtunutta.

Hetkiä ilon ja surun välissä
Kuluneena vuotena olen taas työssäni kohdannut koko elämän kirjon.

On niitä tarinoita, jolloin olemme saaneet yhdessä iloita paluusta arkeen. Hetkiä, jolloin tulevaisuus alkaa rankkojen syöpähoitojen jälkeen varovasti avautua: suunnitelmia, naurua ja keveämpiä askelia. Taannoin pohdimme työikäisen naisen kanssa työnpaluuta. Miten voisi työpaikalla osata työyhteisölle sanoittaa kaikkea tätä mitä on kuluvan vuoden aikana käynyt läpi ja mitä mieli vielä varmasti pitkään tulevaisuudessakin työstää ja kun ympäristö odottaa, että kaikki jatkuu siitä mihin ennen sairastumista asiat jäi.

Joskus vastaanotolla istuu ihminen, joka parhaillaan käy läpi rankkoja hoitoja – väsyneenä, mutta silti sinnitellen. Mieleeni on jäänyt eräs asiakas, joka kulki viikosta toiseen rankkojen hoitojen keskellä. Jokainen hoitokerta toi mukanaan lisää väsymystä, pahoinvointia ja epävarmuutta. “En tiedä, jaksanko tätä enää”, hän sanoi kerran hiljaa. Kohtaamisissamme emme etsineet suuria ratkaisuja. Puhuimme pienistä asioista: siitä, miten päivä saadaan kerrallaan kannateltua, kenelle voi soittaa silloin kun voimat ovat vähissä. Sanoitimme yhdessä myös sitä, mikä ei näy ulospäin – pelkoa, turhautumista ja surua siitä, että oma keho ei enää tunnu omalta. Vähitellen keskusteluihin alkoi mahtua jotain muutakin. Pieniä onnistumisia: päivä ilman pahoinvointia, lyhyt kävely ulkona, hetki naurua läheisen kanssa. Ne eivät poistaneet vaikeutta, mutta loivat rinnalle jotakin kantavaa. Erään tapaamisen lopuksi hän totesi:”Ehkä tätä ei tarvitsekaan jaksaa kantaa kerralla kaikkea, riittää, että jaksan nyt tämän päivän.”

Siinä ajatuksessa on paljon totta. Joskus toivo löytyy juuri siitä – yhdestä päivästä kerrallaan.

Usein juuri läheinen on se, joka yrittää olla vahva muiden vuoksi ja samalla unohtaa oman jaksamisensa. Meidän tehtävämme on muistuttaa, että myös läheinen saa väsyä, pelätä ja tarvita tukea. Meidän Luoto-keskustelutukemme on tarkoitettu yhtä lailla myös syöpään sairastuneiden läheisiä varten.

Työssäni kohtaan myös niitä tarinoita, jotka päättyvät liian varhain. On ollut hetkiä, jolloin huone on täyttynyt surusta. On ihmisiä, jotka ovat menehtyneet sairauteensa. On läheisiä, jotka jäävät surun kanssa jatkamaan matkaa. Näissä tilanteissa meillä hoitajilla ei ole valmiita vastauksia tai käsikirjoituksia, joiden mukaan edetä. On vain tapa olla, kuunnella, jakaa hiljaisuutta ja antaa tilaa tunteille. Sillä siinä hiljaisuudessakin tapahtuu jotain – ihminen saa hetken hengittää ilman, että tarvitsee esittää pärjäävänsä.

Tällaiset kohtaamiset muistuttavat elämän rajallisuudesta, mutta myös siitä, kuinka paljon rakkautta ja merkitystä siihen mahtuu.

Näiden kaikkien kohtaamisten ja tosielämäntarinoiden keskellä hoitajana elän jatkuvassa liikkeessä ilon ja surun välillä. Kohtaamisissa kulkee kuitenkin yksi yhteinen tekijä – toivo. Toivo on läsnä jokaisessa kohtaamisessa, joskus hyvin pienenä ja hauraana – mutta silti olemassa. Se ei aina tarkoita paranemista. Se voi olla toivo yhdestä hyvästä päivästä, kivuttomasta hetkestä tai merkityksellisestä puhelusta. Se on pieniä hetkiä arjessa, läheisen käsi, jaettu katse, tunne siitä, ettei ole yksin.

Hoitajana kasvun äärellä
Työ hoitajana opettaa kohtaamaan paitsi toisia ihmisiä myös itseään. Vuosien myötä olen huomannut muuttuneeni: en enää etsi oikeita sanoja kiireellä enkä koe, että kaikki pitäisi ratkaista tai selittää. Olen oppinut, että läsnäolo riittää. Voi pysähtyä hetkeen ja jäädä siihen, vaikka se olisi vaikea.

Kohtaamiset ovat näyttäneet elämän haurauden, mutta myös sen valtavan voiman joka ihmisissä on; sitkeyden, rakkauden ja toivon, joka kantaa epävarmuudenkin keskellä.

Kun reppu kevenee
Eräs kohtaaminen viime päiviltä on jäänyt mieleeni erityisesti. Vastaanotollani kävi tuttu, parantumattomasti sairastunut asiakas. Hänellä oli paljon epätietoisuutta tämänhetkisestä tilanteestaan ja kysymyksiä, joihin lähdimme yhdessä etsimään vastauksia. Neuvoin, ohjasin eteenpäin oikeiden palveluiden äärelle – mutta ennen kaikkea kuuntelin.

Kun tapaaminen päättyi, hän lähti vastaanotolta huojentuneena. Rappukäytävässä hän pysähtyi ja sanoi: ”Tuntuu, että valtava taakka lähti harteilta… tämä reppukin on nyt paljon kevyempi kantaa. Miksi en taas tullut aiemmin. ”

Juuri näissä hetkissä kirkastuu, miksi tätä työtä teemme.

Valoa ja lepoa
Kesä kutsuu nyt myös meitä hengähtämään – ehkä hetkeksi pysähtymään ilman aikatauluja ja vastauksia. Vaikka kalenteri kevenee, nämä kaikki kohtaamiset kulkevat mukana – muistuttaen siitä, mikä on olennaista. Syksy tuo tullessaan uusia tarinoita ja uusia hetkiä kohdata, kuunnella ja olla läsnä. Mutta pian on hyvä antaa kesän tuoda tilaa keveydelle, valolle ja pienelle levolle – sitä samaa lempeyttä, jota toivomme jokaiselle, jonka matkalla saamme kulkea mukana.

Niina Nykänen
Terveydenhoitaja

Maksuton Luoto-palvelu on sinua varten, kun syöpä koskettaa. Essyn syöpään perehtyneet terveydenhuollon ammattilaiset vastaavat kysymyksiisi ja tarjoavat sinulle tukea, kun sitä tarvitset. Vaikeiden tunteiden ja epätietoisuuden keskellä ei tarvitse olla yksin.